MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Vähänhän se on tämänkin postauksen kanssa, että se on väritön ja tylsä, kuin suomalainen muoti. Ja jos suomalaisesta muodista löytyy jotain muuta, kuin mustaa tahi valkoista, niin se löytynyt väri on harmaa. Aina tyylikäs. Ja sitähän voi kätevästi yhdistellä mustan ja valkoisen kanssa! Suomalainen ruokakin pakkaa olemaan vähän väritöntä ja tylsää, siksi keittiömestarit ja muut humut hiki päässä (joka tapauksessa) yrittävät kauhoa Suomea maailmankartalle. Epätoivon vimmalla. Ja sen perkele huomaa. Kun J.Kolmonen aikoinaan väsäsi kirjan toisen perään, niissä oli rehtiä suomalaista evästä joka lähtöön. Ja karjalanpaisti värikuvassa. Vaikka olisit kirkkoon lähtenyt, niin evästä siihenkin oli. Nyt meillä herrat ja frouvat/neitit pipertävät jännyyksiä näistä "puhtaista suomalaisista raaka-aineista". Kiva, kiva. Tulos vaan tuppaa olemaan jotain naurettavan ja hölmön väliltä. Valtiovierailijoille tarjotaankin sitten näitä outouksia suomalaisena ruokana "with a twist". Joop

Takuuvarma konsti saada jutulle lukijoita ja innokkaita sellaisia, on tehdä juttu P.Mustajoesta, laihdutuksesta ja vertailla yksiköitä noin esimerksiksi kalori- ja kekopohjalta. Sekä mainita ainakin kerran tuiki väärässä kontekstissa karppaus. Siis niin väärässä, että vähänkään karppauksesta tietävältä menee aamukahvit kermalla väärään torveen. Kummallista, että karppaamisesta on tehty pahis, joka tappaa talossa ja puutarhassa. Ja siitä mainitsemaan tuodaan laihdutusguru mitä suurimmasta päästä! Professori ja tohtori. Ja vielä lihavuustutkija. Tämä juttu oli siis HS:n Kuukautisliitteessä numero 7. Sääliksi käy proffaa. Hyvä äijä, kaikesta huolimatta. Minusta on hurjaa, että lääketieteessä on sellainen alalaji, kuin lihavuustutkimus. Minä alan tässä vuosikymmenien kokemuksella olla hissukseen sitä mieltä, että joo, laihduttaminen myy ja varsinkin, kun järkiään kaikki akkainlehdet, iltapäivälehdet ja muut semmoiset tukevat sitä kakkosnelosihannointia, jonka kuvitellaan olevan ihannenai

Joku onneton oli linkinkittänyt MeNaisten jutun Feispuukkiin siitä, kun superfoodit tekivätkin pahoinvoinnin turmelusta, eivät superioineet olotilaa sfääreihin ja sen taa. Niinkuin mainospuheissa usein jankutetaan, kuinka mahottottoman upea ja fiini, suorastaan glitteröity olotila tulee, kun superhyperfoodia pistää iäntäkohen. Ja kuinka monta tuhatta vuotta mm. mayat ja muut humut ovat mättöjä pistelleet Himalajanrinteillä. Gojit, inkamarjat ja muut rusinansukuiset saavat huikeita myyntilukuja ja markkinointiosastot ilmaisnäytteitä. Unhoittumattominta jutussa on se, että toinen on entinen anorektikko ja toinen ravintovalmentaja (tms.) joten aika metka juttu, juu. Tarpeellisempaankin sitä rahnansa upotteleikselisi. Kuten kunnolliseen piffilihaan tai herkulliseen fisuun, siihen ruotoiseen klönttiin kalapuikkojen makua muistuttavalla lihaksella. Joo-o. En tiedä, olenko synnynnäisesti skeptisyyteen vaipuva vai yltiövarovainen vaiko jopa ekstrovertti näissä ruokajutuissa. Varsinkin tässä